Sisällön tarjoaa Blogger.

Featured Slider

Mikä on hyvä ikä aloittaa päiväkotiura?


Tällä viikolla lähipiirissäni on ollut polttavana kysymyksenä: Mikä on hyvä ikä aloittaa päiväkoti? Voidaanko yleisesti määrittää joku ikä, milloin kaikki lapset ovat valmiita aloittamaan päivähoidossa? Ja mikä tai kuka on se oikea taho määrittämään hyvän / oikean iän päiväkotiuran aloittamiselle? Tällä hetkellä se on säädetty lailla ja työehtosopimuksessa ja nyt meitä viisaammat jälleen kerran pohtivat kuinka lastenhoito tulisi järjestää.

Tähän asti vanhempainvapaa on mahdollistettu siihen asti kuin lapsi täyttää kolme vuotta. Ja tämän jälkeen työnantajat ovat voineet myöntää vielä osittaisen hoitovapaan, siihen asti kun lapsi aloittaa kolmannen luokan. Nyt tähän vanhempainvapaamalliin kaavaillaan muutosta. Äidit (ja isät) halutaan palaamaan aikaisemmin työelämään, joten on esitetty että vanhempainvapaa oikeus päättyisi, kun lapsi täyttää 1,5 vuotta. SAK:n Tuuli Salonen ja EK:n Vesa Rantahalvari totesivat 13.9.2017 MTV:n Huomenta Suomi lähetyksessä, että hyvä ikä aloittaa päivähoito olisi 1,5 vuotta. Tätä perusteltiin vanhempien työurilla sekä eläkekertymillä. Missään kohtaan MTV:llä käydyssä keskustelussa asiaa ei pohdittu lapsenedun ja -tarpeen kautta. Vanhempainvapaa uudistusta aletaan ilmeisemmin uudistamaan talous- sekä tasa-arvonäkökulmien perustaalla.

Lapsinäkökulmaa


Lapsen kehityksestä ja tarpeista ovat useat alan ammattilaiset puhuneet sekä kirjoittaneet, niin medioissa kuin tietokirjallisuudessa. Yhtenäistä ammattiteksteissä on, että alle kolmivuotias EI TARVITSE varhaiskasvatusta, kuin joissakin marginaalitapauksissa. Useimmat alan ammattilaiset kuten lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sekä kasvatustieteiden tohtori Erja Rusanen ovat sitä mieltä, että paras paikka lapselle on koti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että päivähoito olisi lapselle haitallinen.

Useissa perheissä keskustellaan lapsenhoidosta raha edellä. Onko varaa jäädä kotiin vai onko taloudellisesti järkevämpää jäädä kotiin? En missään tapauksessa halua vähätellä tätä taloudellista näkökulmaa, sillä itsekin olen juuri tästä syystä "joutunut" laittamaan Ässän hoitoon 2 vuotiaana. Mutta oliko se hyvä ikä? 

Ei, se ei ollut meillä hyvä ikä hoidon aloittamiselle. Ässä selkeästi kärsi lapsi paljoudesta (suuri päiväkoti), vaihtuvista hoitajista sekä melutasosta. Tämä alkoi näkyä kotona vaikeutena rauhoittua, uniongelmina sekä kiukutteluna. Minulle lupailtiin, että tämä tulee menemään ajan kanssa ohi. Lapsi tottuu ja sopeutuu päiväkotiin ja sen tuomiin vaatimuksiin. Puoli vuotta meni, enkä huomannut lapsen nauttivan hoidosta, joten kun tuli mahdollisuus ottaa Ässä takaisin kotiin, sai hän jäädä kotihoitoon. 

Olen käynyt nyt parin päivän aikana keskustelua tästä vanhempainvapaamallin mahdollisesta uudistuksesta, jossa lapset aloittaisivat systemaattisesti hoidon 1,5 vuotiaana. Itse olen tämän ehdotetun mallin kyseenalaistanut erittäin voimakkaasti, sillä olen samaa mieltä useiden kasvatustieteilijöiden kanssa, että paras paikka lapselle on koti. Pieni lapsi (alle 3 vuotias) ei kykene luomaan useita turvallisia kiintymyssuhteita saman aikaisesti, päivähoidossa väistämättä tulee kuvioon mukaan useita aikuisia sekä lapsia. Jos lapsi ei kykene luomaan itselle turvallista kiintymyssuhdetta päivähoidossa (henkilökunta vaihdoksi, poissaolot yms.) saattaa se aiheuttaa lapsessa levottomuutta ja turvattomuutta, kuten meidän Ässän tapauksessa. 


Tarvitseeko alle 3 vuotias varhaiskasvatusta?


Mielestäni alle 3 vuotias ei tarvitse muuta kuin turvallisen sylin, leikkiä, perustarpeiden tyydytyksen sekä turvallisen ympäristön tutustua maailmaan. Useat perustelevat päiväkodin tarpeellisuuden sosiaalisten suhteiden ja taitojen luomisen kautta, mutta niitä sosiaalisia suhteita ja taitoja voidaan harjoittaa myös sukulaisten ja ystäväperheiden kanssa sekä kerhoissa, leikkipuistoissa taikka perhekahviloissa, se on vain vanhemmasta kiinni miten aktiivisesti haluaa lapsen kanssa käydä kyseisessä toiminnassa. Lisäksi päivähoidon tarpeellisuutta perusteella virikkeellisen toiminnan kautta, mitä vanhempien on "haastava" tarjota. Kun katson meidän 3 vuotiasta hänelle riittää varsin hyvin hiekkalaatikko, metsäretket, keinuminen, pyöräily tai mäenlasku sekä kirjojen lukeminen, piirtely ja pienet askartelut. Päiväkoti ei mielestäni ole avainasemassa käytöstapojen tai kuivaksi oppimisen suhteen, niin kuin olen kuullut. Sekin on vain vanhempien omasta taidosta ja jaksamisesta kiinni. 

Ruotsalaisen Bengt-Erik Anderssenin tutkimuksen mukaan ihminen voi 30-vuotiaana paremmin, mikäli hän on aloittanut päivähoidon alle yksi vuotiaana. Hän kouluttautuu aikuisena keskimäärin pidemmälle kuin kotihoidossa ollut. Tähän siteeraan Jari Sinkkosen sanoja: "Jos katsot kaksivuotiasta koheltajaa pehmoleluineen, niin hän ei todellakaan ammenna ympäristöstään ajatusta, että ’"jee, minä kouluttaudun isona insinööriksii". Ihan älytöntä."

Milloin päiväkotiin?


Tähän ei mielestäni ole yhtä oikeaa vastausta. Jokainen lapsi ja jokainen perhe ovat oma yksilönsä. Joku lapsi saattaa kehityksensä vuoksi tarvita aikaisemmin päiväkotia kuin toinen. Toinen lapsi sopeutuu paremmin kuin toinen. Ja joissakin marginaalitapauksissa se päivähoito on parempi paikka kuin oma koti. Toisissa perheissä vanhempien voimavarat eivät kykene antamaan kaikkea lapsen tarvitsemaa, niin silloin päivähoito on myös ratkaiseva tekijä. Tilanteessa tulisi katsoa aina koko perheen tilannetta. Kysyisin myös, että onko sekään lapsen etu, kun tämä pärjää ja sopeutuu? Joskus se kuitenkin on pakko, mutta tarvitseeko kaikkien lasten joutua tähän tilanteeseen, jos yksi joutuu?

Mielestäni jokaisen perheen tulisi voida päättää, koska on heidän lapselleen se oikea hetki aloittaa päivähoito.  Yhteiskunnan kuitenkin tulisi mahdollistaa lapsen kotihoito sinne 3 vuotiaaksi saakka, antamalla vanhemmille oikeus vanhempainvapaaseen. Tämä olisi sitten perheestä kiinni käyttääkö oikeutensa vaiko ei. En usko, että kotihoidontuella, joka on tällä hetkellä 338,34€ on se syy, miksi joka toinen perhe hoitaa lapsensa kotona. Ainakaan omalla kohdalla tuo kotihoidontuki ei ole se ratkaiseva tekijä. 

Tämän hetkinen päivähoitojärjestelmä ei tule kestämään, jos kaikki yli 1,5 vuotiaat siirtyvät päivähoitoon. Nyt kun meitä viisaammat säätävät näitä uudistuksia, niin toivon heidän kiinnittävän huomiota päivähoidon rakenteisiin ja kapasiteettiin. Toivoisin päättäjien käyvän tutustumassa eri kuntien päiväkoteihin ja kyselevän henkilökunnalta päiväkotien toiminnasta. Sillä fakta on se, että päiväkodit tarvitsevat lisää resursseja, jotta pystyvät tarjoamaan kaikille lapsille laadukasta varhaiskasvatusta. 


Mustasukkaisuutta ja hieman kateutta - äidin ja pojan uhmaikä

Vanamo kide kaiku / äidin ja pojan uhmaikä

Enpä olisi koskaan uskonut, että tällainen päivä tulee vastaan... Päivä, jolloin kaikki tunteeni heittää härän pyllyä ja muuttaa minut ihmiseksi jollainen en halua olla. Päivä, jolloin alan tuntemaan oikeaa ja suurta mustasukkaisuutta. En sellaista pientä ja kaunista vaan oikeaa kunnollista, suurta ja rumaa mustasukkaisuutta. Sellaista mustasukkaisuutta, johon on ripautettu mukaan erittäin rumaa kateutta. Tunnen voimakasta mustasukkaisuutta ja kateutta. En ole tästä ylpeä, en ollenkaan. Todellisuudessa asia hävettää todella paljon. Mutta en kuitenkaan voi näillä tunteilleni mitään.

Tunnistin nämä tunteet ensimmäisen kerran pari kuukautta sitten. Silloin tunteet tulivat yllätteän ja olivat hetkessä ohi. Tunteet kuitenkin palasivat kovempana uudelleen. Ja nyt nämä ikävät tunteet ovat pesiytyneet sydämeeni varmaan pysyvästi. Tai ainakin siksi aikaa kunnes saan ne työstettyä toisenlaisiksi tai ainakin hyväksyttyä osaksi elämää.

Mistä minä olen mustasukkainen? Tai kenelle olen kateellinen? Tämä onkin hieman naurettavaa... Olen mustasukkainen meidän taaperosta eli Ässästä. Ja kateellinen olen Isimiehelle tai oikeammin Isimiehen saamaan ihailuun. Minä olen siis menettänyt sen ykköspaikan. Paikan menetys tapahtui hitaasti ja salakavalasti. En edes itse huomannut sitä, ennen kuin olin jo paikkani menettänyt. Olen ollut ihan liikaa vauvakuplassa, enkä ole huomannut mitä ympärillä tapahtui. 

Minä olen tottunut olemaan Ässän koko elämä. Se aikuinen, johon turvataan, joka halutaan lukemaan iltasatu, jonka kanssa hassutellaan ja jolle kerrotaan kaikki hassut jutut. Me olimme Ässän kanssa kaksikko, me yhdessä vastaan muut. Mutta sitten jokin muuttui ja menetin paikkani.

Mä en enää leiki sun kaa!

Nyt meidän väliin on astellut kiukku, uhma ja vauva. Tämä kolmikko alkoi rakentamaan meidän välillä inhottavaa kuilua. Se ei tapahtunut yhdessä yössä, vaan hiipimällä ja huomaamatta. Nyt Ässän elämän ykkösaikuinen onkin isi. Äiti on tyhmä ja inhottava! Isin saapumista kotiin odotetaan ja päivät kuluvat isiä odottaen. Isi antaa ruuan, vie kylpyyn ja tulee peittelemään. Äiti ei kelpaa enää mihinkään, paitsi silloin kun isi on töissä. Olen muuttunut komentelevaksi, tylsäksi ja ikäväksi.

Mä kerron susta isille!

Tämä lause kaikui meidän talossa ensimmäisen kerran pari viikkoa sitten, kun pyysin Ässää pukemaan kumisaappaat, että voidaan lähteä ulos. Tuo lause satutti ja viilsi kovaa sydämeen. Silloin tajusin kunnolla, että paikkani on menetetty. Ja nyt on Isimiehen vuoro olla se ykkönen. Tuota inhottavaa lausetta seurasi kunnollinen kiukkukohtaus, jossa äiti sai kumisaappaasta päähän ja kiljumista kesti muutama minuutti ennen kuin saappaat päätyivät jalkaan.

Tiedän, tämä on vaihe joka menee ohi. Vaiheen tarkoituksena on irtaantua äidistä ja alkaa tiedostaa oma itsenäisyys sekä ottaa kontaktia muuhun maailmaan. Tämä vaihe tuli nyt vain rajulla voimalla, koska Ässän maailman mullisti Silmu. Pikkuveli, joka vie äidin huomiota aivan liian paljon. Joten jos minä tunnen mustasukkaisuutta ja kateutta Isimiehen ja Ässän välisestä suhteesta, niin Ässä todennäköisesti tuntee aivan samoin minun ja Silmun välisestä suhteesta. Mikä korostuu voimakkaana uhmana sekä kiukutteluna äitiä kohtaan ja isin ihannoimisena. 

Kolme vuotiaan elämää voi leimata uhmaikä. Tällä kaudella on tärkeä merkitys lapsen harjoitellessa oman tahdon ilmaisua ja säätelyä. Useimmilla uhmaikä laantuu viimeistään 4–5-vuotiaana. Uhmaiän kuohunnat kokenut lapsi on käynyt läpi tärkeän vaiheen itsenäistymiskehitystä, joka kasvattaa hänestä itsenäisen persoonan. Jos vanhemmat asettavat turvalliset rajat, mutta antavat myös tilaa ilmaista ja harjoitella tahtomista, lapselle kehittyy totuudenmukainen kuva itsestään ja taidoistaan sekä siitä, mikä on yleisesti hyväksyttyä ja oikein. Lapsi haluaa harjoitella omatoimisuutta ja toivoo, että hänen osaamisensa ja oikeat tekonsa huomataan ja niistä kiitetään. Rohkaisu, kiitos ja kehuminen tukevat lapsen itsetunnon kehittymistä. Lapsi on määrätietoisuudestaan ja avoimuudestaan huolimatta varsin herkkä ja pahoittaa mielensä helposti. Lapsen tunne-elämää kehittää se, että vanhempi ymmärtää lapsen tunteita ja opettaa lastakin tunnistamaan tunteitaan sanoittamalla niitä.(persoonallisuuden kehitys lapsuudessa: mll)

Kuinka selvitä tunnemyrskyssä?


Kun kaksi ihmistä kohtaan, jolla kummallakin jyllää voimakkaat tunteet, on parasta tämän äidin vetää aikuisen housut jalkaan ja alkaa käyttäytyä sen mukaisesti. Yritän työntää oman mustasukkaisuuteni sekä kateuteni syrjään ja asettua Ässän asemaan. Yritän olla pitkäpinnainen, ystävällinen ja johdonmukainen sekä mikä tärkeintä läsnä ja saatavilla. Minulle pitää riittää nopeat halit sekä pusut, kun isi on poissa, ne hetket jolloin äiti kelpaa. Kun isi taas saapuu paikalle, yritän kestää aikuismaisesti hylkäämiseni. Onneksi aika ajoin kuuluu kuiskaus:

Äiti, mä rakastan sua. Oot paras.

Ja taas jaksan <3






Kuinka valita kiinteistönvälittäjä? - miten löysimme sen oikean

Vanamo kide kaiku

Nyt se on virallista. Nimet on laitettu paperiin. Meidän rakas koti lähti myyntiin. Tunnen kuinka sydän pamppailee, hikoiluttaa ja on hieman hankala hengittää. Tulevaisuus jännittää. Yritän kovasti ajatella, että tämä on mahdollisuus, uuden alku. Mutta silti vanhasta luopuminen on raastavaa. Tuskaa todennäköisesti helpottaisi, jos uusi koti löytyisi samalta kylältä. Mutta se on erittäin epätodennäköistä. Näitä maisemia minun tulee ikävä. 

Tämä on paikka, josta luulin ettei ikinä tulisi minun kotini. Helsinkiläistyttö maalla? Muahahahahaha! Never! Hitaasti, mutta varmasti kylän ihmiset ja luonto valloittivat minun sydämeni. Yhtäkkiä huomasin olevani kotona, paikassa jossa sielu lepää. Nyt alkoi lähtölaskenta hyvästeihin. Kiduttavinta tässä on, ettemme tiedä kuinka nopeasti tämä on ohi. Aikaa voi mennä kaksi viikkoa tai vuosi. En tiedä kumpi on pahempaa, hidas kidutus vai nopea repäisy? Tällä hetkellä ei auta muu kuin katsoa mitä tuleman pitää.

Minun ei kuitenkaan pitänyt puhua ikävästä ja sydänsuruista vaan siitä millainen matka oli löytää kiinteistönvälittäjä. Se ei meinaan ollutkaan ihan niin helppoa ja yksinkertaista kuin olin luullut. Ei lähimainkaan. Joten palataanpa hetkeen ennen allekirjoituksia ja kohtalon sinetöintiä.

Kiinteistönvälittäjän metsästys


Olen varmasti ollut jotenkin naiivi, kun kuvittelin kiinteistönvälittäjän löytyminen olevan helppoa. Kuvittelin, että valikoin vain firman, soitan sinne ja pyydän välittäjän kotiini ja sitten alkaa tapahtumaan. Ei se ihan niin mennyt. En ollut osannut kuvitellakaan, että kiinteistönvälittäjiä on kaikenlaisilla koulutuksilla tai ilman koulutuksia. Toiset vain harrastelee välitystä, toiset tekevät sydämellä ja taidolla. Jotkut välittäjät ovat erikoistuneet erilaisiin kohteisiin kuin toiset. Myyntitaktiikat ovat erilaiset sekä välittäjien palveluiden välillä on huimasti eroa. Miten siitä nyt sitten valita oikea?

Ensin ajateltiin, että mennään hinnan mukaan. Välittäjien palkkiothan on esillä netissä kiinteistönvälitysfirmojen sivuille. Eipäs olekaan! Tai onhan siellä hinta, mutta jokainen välittäjä tekee oman tarjouksen kuitenkin eli ei auta hintavertailu netissä. Välittäjät pitää pyytää kotiin, haastatella ja pyytää heidän paras mahdollinen tarjous, jolla lähtisivät tämän kohteen myymään. Eli ei muuta kuin kutsumaan liuta välittäjiä kotiin antamaan tarjouksia ja arvioimaan taloa.

Välittäjiä on meillä ravannut nyt pari viikkoa. Jokaisella välittäjällä oli antaa meille oma tarjous. Samalla hieman parjattiin sitä toista kiinteistönvälitysfirmaa, toteamalla: ettei saisi sanoa näin, mutta... Meille kerrottiin, miksi kyseinen välittäjä tulisi valita ja miksi kilpailevan firman välittäjä unohtaa. Kerskailtiin myynneillä ja onnistumisilla. Epäonnistumisista ei mainittu sanallakaan. Tai jos kerrotiin, niin syytettiin asunnon omistajaa, joka haluaa kohteesta kiskurihintaa, joka ei vastaa lähellekään markkina-arvoa. Tapaamisten lopussa jokainen välittäjä kertoi millaisen hintalapun laittaisi meidän talolle ja miksi tämä olisi se hinta millä lähtisi myymään. Välittäjien antamissa arvioissa oli jonkin hajontaa. Toiset välittäjät selkeästi halusivat myydä talon nopeasti, toiset taas halusivat lähteä hakemaan talosta maksimaalista hintaa. Osa taas antoivat realistisen arvion perustuen alueella toteutuneisiin kauppoihin samanlaisista kohteista sekä omaan tuntemukseen. Pää siinä meni pyörälle...

Lopulta päädyimme tapaamaan välittäjiä asuntoesittelyissä. Aloimme tekemään tutkimusta, miten se välittäjä kohtaa mahdollisen ostajan. Silloin meille valkeni, että tämä on se tapa, jolla tulisi valita se oma kiinteistönvälittäjä. Pyysimme muutamia välittäjiä eri asuntoesittelyistä meille arvioimaan meidän talon sekä antamaan oman tarjouksen. 

Viimein löysimme mielestämme meille täydellisen välittäjän. Yllätykseksi välityspalkkion suuruus tai hinta-arvio talosta eivät ollutkaan se kynnyskysymys vaan se luotammeko välittäjän myyntitaitoon ja pidämmekö hänestä. Välittäjän valintaan vaikutti kokemus, alueen sekä asiakaskunnan tuntemus ja miten hän ottaa myyjän (eli meidän) toiveet huomioon. Se, että löysimme meille loistavan välittäjän aiheuttaakin minulle eniten sitä ahdistusta. Minä joudun luopumaan tästä kodista. Tästä alkaa kuitenkin matka uuteen. 

Kannattaa pysyä matkassa, sillä nyt myydään taloa!

Ensi viikolla puunataan taloa myyntikuntoon sekä otetaan kuvia esitteitä ja nettiä varten. HUI!





Voiko lasta pitää liikaa sylissä?

Vanamo kide kaiku
Kuva: Minna Luoma
Syli suojaa aivoja
Kuva: Minna Luoma


Olisin varmasti tienannut jo sievoisen summan, jos olisin saanut euron joka kerrasta, kun minulla on sanottu: 

Vauvaa ei kannata totuttaa olemaan sylissä liikaa, muuten joudut aina pitää sylissä. Pilaat lapsesi, kun kannat sitä joka paikkaan tai pidät koko ajan sylissä. Kasvatat lapsestasi ujon nössön.

Olen saanut kuulla tuota fraasia toistuvasti. Minua on useasti varoiteltu siitä, että lapsi ei tule myöhemminkään viihtymään muualla kuin sylissä, jos tottuu vauvana olemaan paljon sylissä. Syliin tai liinaan nukuttaminen on suurin virhe minkä teen lapsieni kanssa. Tulevaisuudessa saan lastani hytkytellä ja nukuttaa vielä kouluikäisenä. Lapsestani tulee kasvamaan ujo ja sulkeutunut, joka ei osaa tehdä mitään ilman äitiä. Kyllä vanha kansa tietää...

Onneksi nykyään on paljon tutkimuksia, jotka todistavat ettei lasta voi pitää liikaa sylissä. Jokaisella lapsella oma yksilöllinen tarve kuinka paljon kaipaavat ja tarvitsevat syliä. Eikä kukaan lapsi ole ikuiseksi ajaksi sinne vanhemman syliin jäänyt.

Sylin suojaava vaikutus


Lastenpsykiatri Jukka Mäkelän mukaan syli suojaa aivoja. Sylin aivoja kehittävät elementit voidaan tiivistää kahteen ydinasiaan: vuorovaikutukseen ja kosketukseen. Nämä ovat kaksi seikkaa, joiden kautta vauvan aivot rauhoittuvat ja kykenevät jäsentämään maailmaa. Vauvalla on alkeellinen kyky rauhoittua yksin, tähän tarvitaan aikuista. Vauvalla on kuitenkin luontainen kyky stressi- ja valppaustilaan, mikä näkyy vieraiden ja tuntemattomien asioiden pelkona. Vauva kohtaa joka päivä paljon uusia asioita, joihin tottuminen ottaa oman aikansa. Jotta vauvan aivot voisivat kehittyä tasapainoisesti, ne tarvitsevat vastapainoksi rauhoittumistilan, joka on turvallisen ja tutun aikuisen syli. Paras tapa turvata lapsen aivojen suotuisa kehitys on sopiva vaihtelu virikkeiden ja rauhoittumisen välillä. 

Vasta turvaa kokiessaan lapsen aivot voivat käsitellä aistimuksiaan uuteen muotoon eli järjestää niitä tiedoksi. (Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä)

Lapsen ollessa sylissä hän luonnollisessa vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa. Vaikka vauva ei osaa puhua, hän osaa antautua vuorovaikutukseen. Vauva aistii sylissä lämmön, liikkeen, kosketuksen ja äänet. Vauvalla on anturit, joilla hän tunnistaa ollaanko häneen yhteydessä. Lepertely ja rytminen puhuminen viestittää vauvalle, että häneen halutaan olla yhteydessä. Jukka Mäkelän kuvaa vastasyntyneen aivoja "mahdollisuuksien pakettina". Perimissään geeneissä vauva on saanut oman toimintansa mahdollisuudet, alttiudet ja rajoitukset. Ympäristö vahvistaa näitä taipumuksia ja muokkaa hermostoa sekä aivoja. Lapsen toimintamallit muotoutuvat opituista kokemuksista. Ilon, mielihyvän ja turvallisuuden seurauksena vauvalle turvallisuudentunne ja kyky nauttia yhteydestä toisiin. Se luo pohjan sosiaalisille taidoille sekä avaa polkuja menestykselle.

Meillä syli on lapsen turvapaikka, sieltä on turvallista tutustua maailmaan ja se on paikka missä voi rauhoittua. Sylissä käydään tankkaamassa turvallisuutta ja sitten taas jatketaan matkaa. Kun alkaa väsyttää tullaan syliin hakemaan rauhoittumista ja unta. Lapset ovat itse saaneet määritellä kuinka paljon tarvitsevat syliä tai läheisyyttä. Uskon tehneeni oikean valinnan, sillä kun katsoo Teinimonsteria ja Ässää joista on kasvanut avoimia, sosiaalisia sekä luottavaisia lapsia, vaikka kumpaakin olen pitänyt kuulemani mukaan AIVAN LIIKAA SYLISSÄ

Syli on rauhoittumisen paikka.
Kuva: Minna Luoma

Mitä mieltä sinä olet, voiko lasta pitää liikaa sylissä?

Perhevapaat, valinnanvapaus ja tasa-arvon metsästys

Perhevapaat

Jälleen kerran Suomen kansalaisia uhkaillaan perhevapaauudistuksilla, muuttamalla nykyinen malli sellaiseksi, että äitien työurat eivät katkeaisi useaksi vuodeksi ja naisen asema näin ollen vahvistuisi työmarkkinoilla. Meille kerrotaan, että päämääränä on luoda aito valinnanvapaus. Koska 93% kotihoidontuella "lorvivista" vanhemmista ovat naisia, niin hallitus katsoo että heidät on ajettu tai pakotettu tilanteeseen, jossa he joutuvat jäämään kotiin hoivaamaan lapsia. Tämä kotihoidontuella lorviminen vaikuttaa naisten työuriin, asemaan työmarkkinoilla sekä eläkekertymiin. Hallituksen tavoitteena on luoda joustavia työmalleja, jolloin perhe-elämän ja työn yhdistäminen helpottuu ja naisten palaaminen työmarkkinoille aikaistuisi. Toisin sanoen hallituksessa pohditaan, kuinka naiset voidaan pakottaa töihin. 

Nyt hallitus lupaa uudistuksen tulevan voimaan 2019. Linjausta saati yksityiskohtia ei ole avattu, mutta keskustalle tärkeä kotihoidontuki tuskin romuttuu täysin reformissa. (Iltalehti 1.9.2017)


En tiedä eikö hallitus ymmärrä, ettei naisia ole pakotettu jäämään kotiin hoitamaan lapsia vaan he ihan oikeasti haluavat hoitaa itse lapsensa, eikä laittaa päiväkotiin. Ainakin useimmat tuntemani äidit kokevat, että heidät pakotetaan töihin vanhempainvapaan päätyttyä, koska rahaa ei ole. Ei sillä koithoidontuella lainoja lyhennellä tai vuokraa makseta, ei se ole syy siihen miksei naiset lähde töihin vaan lapsen etu ja halu olla lasten kanssa kotona. Toki on äitejä, jotka eivät malta odottaa töihin pääsyä ja tekevät töitä myös vanhempainvapaalla. Kaikille "pelkkä" kotiäitiys ei riitä, mikä on erittäin ymmärrettävää, ihmiset ovat luonteeltaan ja tarpeiltaan erilaisia. 

Kun perheissä mietitään kumpi vanhemmista jää kotiin hoitamaan lapsia, niin ratkaisevan tekijänä on yleensä raha sekä halu. Se kummalla on pienempi palkka, on helpompi irtaantua töistä, niin ettei perheen taloudellinen tilanne täysin romutu. Kotiin jäämiseen vaaditaan myös halu, ei ole lapsen edunmukaista, että vanhempi jää tätä hoitamaan pakotettuna. Vaihtoehtona on, että kumpikin vanhemmista menee töihin ja lapsi päivähoitoon.

Itsellä särähti korvaan tämä hallituksen käyttämä termi "todellinen valinnanvapaus". Olen yrittänyt pohtia mitä tällä todellisella valinnanvapaudella tarkoitetaan. Eikö meillä ole jo nyt valinnanvapaus lastenhoidon suhteen? Ihan yhtälailla se isäkin saisi jäädä kotiin hoitamaan lapsia, jos näin haluaa. Käsittääkseni aina on vanhemmat saaneet keskenään sopia, kuinka haluavat vanhempain- ja perhevapaan jaettavan tai haluavatko he näitä vapaita käyttää lainkaan. Ainoastaan n. 4kk jakso raskauden lopussa ja heti synnytyksen jälkeen on äidille korvamerkattu, jo ihan luonnollisen toipumisen vuoksi. Mutta muuten ovat vanhemmat saaneet keskenään sopia, kuinka vapaat jaetaan tai jaetaanko laisinkaan. 

Kun tätä perhevapaauudistusta aletaan suunnittelemaan, niin onko perheiltä kysytty mitä he haluavat? Onko äideiltä kysytty, että kokevatko he pakotetuksi kotiin? Entä haluavatko isät jäädä kotiin? Tai onko varhaiskasvatuksen ammattilaisilta kysytty mikä olisi hyvä ikä siirtyä kotihoidosta päiväkotiin? Entä mikä on sen lapsen etu? Meneekö työurien kasvattaminen lasten edun edelle? Vai onko lasten edulla mitään merkitystä, kun puhutaan työurista ja talouspolitiikasta? Onko lapsen etu olla päiväkodissa 45-50h/vko, kun vanhemmat tekevät täyttä työviikkoa?

Kuinka perhevapaita tulisi uudistaa?


Jos minulta kysytään, miten toivoisin perhevapaita uudistettavan, niin toivoisin perheiden saavan itse valita kuinka kauan lapsia hoidetaan kotona. Tänä päivänä oikeus hoitovapaaseen päättyy lapsen täyttäessä kolme vuotta. Toivoisin, että tätä uudistettaisiin niin, että toisella vanhemmalla olisi vielä tämänkin jälkeen oikeus osittaiseen hoitovapaaseen, joka mahdollistaisi lyhennetyn työviikon. Tämän ei tarvitsisi tarkoittaa yhteiskunnalta maksettavaa hoitorahaa, vaan vanhempi palaisi osa-aikaisesti töihin omaan laskuunsa, kuitenkaan menettämättä omaa työtään. Tällainen tilanne työllistäisi toisen osa-aikaisen työntekijän, mikä lisää hallituksen ajamaa työllisyyttä. Tällainen uudistus mahdollistaisi lapsen yksilöllisiin tarpeisiin vastaamisen ja olisi lapsen edunmukaista. 

Jännityksellä odotan millainen uudistus on tulossa. Toivon, että hallitus ei unohda nyt lapsen etua näissä uudistuksissaan vaan pohtivat ratkaisun lasten kannalta oikeudenmukaiseksi. Pelkään kuitenkin tulevien uudistusten tarkoittavan, että lapset aloittavat päivähoidossa yhä nuorempina sekä päiväkotiryhmien kasvua. Tuleeko tämä kostautumaan meille tulevaisuudessa? Sitä ei varmasti voida sanoa, mutta pelkään pahoin tämän tarkoittavan mielenterveysongelmien kasvua tulevaisuudessa. No, tulevaisuus näyttää?

Mitä ajatuksia tulevat uudistukset herättävät? 
Miten perhevapaita tulisi kehittää?





Tuleeko minusta kalju?

Raskauden jälkeinen hiustenlähtö

Kaikki alkoi pari viikkoa sitten. Olin suihkussa ja hieroin shampoota päähäni, kun huomasin käteeni kietoutuneet hiukset. Seuraavaksi kiinnitin huomion viemärin tukkiviin hiuksiin, jotka olivat ilmestyneet kuin tyhjästä. Kuivatellessa huomasin hiusten liimaantuneen selkään ja putoilevan lattialle ihon kuivuessa. Hiusten harjaaminen alkoi jännittää. Itkuhan siinä tuli, kun harja täyttyi hiuksista jokaisella harjan vedolla. 

Tämä toistui seuraavana päivänä. Aloin jännittämään suihkussa käyntiä sekä hiusten harjaamista. Hiuksia lähtee joka kerta ja paljon. Hiusten kaikenlainen käsittely ja koskettaminen aiheuttaa kauhua, ahdistusta ja sydämen tykytystä. Vaikka minulla on aina ollut paljon hiuksia, niin ei se kuitenkaan kestä tällaista sulkasatoa. 

Viime viikolla löysin kaljun kohdan ohimolla. Juuri sopivasti siinä kohdassa, mihin minulla osuu luonnollinen pyörre, joten kalju kohta oikein korostuu. Huomasin haukkovani henkeä ja pidättäväni itkua. Teinimonsterin leikkimielinen naljailu kaljuuntumisesta ja vanhentumisesta ei auttanut tilanteessa. Päinvastoin, se vain pahensi oloa.

Raskauden jälkeinen hiustenlähtö

Hiusten lähdön vain jatkuessa aloin etsimään netistä tietoa. Google on aina paras ystävä, kun huomaa itsellä uuden oireen taikka ongelman. Hiusten lähtö saattaa toki johtua useista seikoista, hormonitoiminnasta ja luonnollisesta hiuksen kasvuiästä vakaviin sairauksiin. Onneksi minulla oli tällä kertaa järkipäässä googlaillessa ja tulin siihen tulokseen, että minun hiustenlähdön syy on synnytyksen jälkeisen hormonitoiminnan lasku, kuten useasta lähteestä, kuten vau.fi palvelusta voi lukea.

Synnytyksen jälkeen estrogeenin määrä elimistössä putoaa, ja raskausaikana kasvuvaiheen ansiosta päässä pysyneet hiukset alkavat lähteä.
Onnekkailla hiustenlähtö on niin huomaamatonta, että vaihe menee ohi tarvitsematta murehtia asiaa sen suuremmin. Toisessa ääripäässä puolestaan ovat ne, joilla tukka saattaa lähteä tukkoina ja jättää kaljuja läiskiä sinne tänne.
Hiustenlähtö on huipussaan kolmisen kuukautta synnytyksen jälkeen. (vau.fi)

Niin, minä en näköjään kuulu niihin onnekkaisiin, joiden hiustenlähtöä edes huomaa. Hiuskatokin alkoi myöhässä ja tuntuu olevan huipussaan (jos olen huippua vielä kohdannut) neljä-viisi kuukautta synnytyksen jälkeen. En muista tällaista sulkasatoa Teinimonsterin taikka Ässän ajalta. Voisikohan tähän voimakkaampaan hiustenlähtöön olla syynä ikä taikka onnistunut täysimetys? Olipa syy mikä tahansa, niin hiuksia lähtee nyt niin, että heikottaa. 

Voiko hiustenlähtöä estää?

Ensimmäinen ajatus mikä hiustenlähdöstä tuli, oli miten tämän voi estää? Mitä vitamiineja ja hivenaineita minun pitää alkaa syömään, jotta hiustenlähtö pysähtyy? Kannattaako vaihtaa luonnonharjaan perinteisen muovisen hiusharjan sijaan? Pesenkö hiuksia useammin vai harvemmin? Pitäisikö minun vaihtaa shampoota ja hoitoainetta? Entä hiusseerumit?

Kyllähän kaupat ja netti ovat pullollaan erilaisia kikkoja sekä aineita, mitkä lupaavat paksummat ja tuuheammat hiukset, mutta toimivatko ne? Asiantuntijoiden mukaan vaikutus ei ole oleellinen tai sitä ei ole lainkaan. Kokemuksia on laidasta laitaan, kaikesta löytyy puolesta ja vastaan. Eli mihin lopulta uskoa? 

Raskaudenjälkeistä hiustenlähtöä ei voi estää. Hienoista mainoslauseista huolimatta ei ole olemassa linimenttiä, joka pystyisi pitämään hiukset päässä.
Hiusalan ammattilaisten mukaan ainoa kenties vaikuttava ”lääke” vaivaan saattaa olla hiuspohjan hierominen, sillä se vilkastuttaa verenkiertoa, jonka ansiosta uusi kasvava hius saa enemmän ravinteita. (vau.fi)

Minä päädyin lisäämään vitamiineja, kuten biotiinia, kalsiumia ja D-vitamiinia. Eihän niistä ainakaan haittaa ole, enemmänkin hyötyä. Ei ehkä juuri hiustenlähtöön ole siitä apua, mutta ainakin luusto ja kynnet tykkäävät. Lisäksi päädyin harventaa hiusten pesun 2-3krt viikko ja vaihdoin luonnonharjaan, jonka pitäisi olla hellävaraisempi. Kerta viikkoon teen hiuspohjaan öljyhoidon. Ehkä ostan päänhierojan, jonka luvataan edesauttavan pään verenkiertoa ja näin nopeuttavan hiustenkasvua. Saa nähdä onko näistä mitään hyötyä.


Mitenkään lohduton tilanne ei kuitenkaan ole, sillä ennemmin tai myöhemmin hiukset kasvavat takaisin. Kun synnytyksestä on kulunut vuosi, ovat hiukset yleensä jo hyvää vauhtia palaamassa takaisin normaaliin. (Vau.fi)

Ei paljoa lohduta, että hiukset joku päivä kasvavat takaisin. Tällä hetkellä minulla on ohut hiiren häntä jäljellä ja koko ajan tuntuu hiuksia lähtevän. Hassua siilikasvua on alkanut ilmaantumaan kaljuun kohtaan ohimolle, joka toki lohduttaa, että joku päivä tässäkin on taas hiuksia. Ehkä joku päivä minulla on taas paksut ja tuuheat hiukset.

Onko teillä ollut hiustenlähtöä raskauden jälkeen? 
Oliko runsasta vai huomasiko hiustenlähtöä lainkaan?


Kantamisen syvä riemu - #100syytäkantaa

Liinalapsi / Vanamo Kide Vesi

"Hei, olen Kati ja olen hurahtanut lasteni kantamiseen. Minulla on 100 syytä kantaa."

Kyllä luit oikein. Olen hurahtanut kantamiseen. Aloitin kantamisen Ässän ollessa pieni, koska en muutoin saanut tehtyä lainkaan kotitöitä. Pikku hiljaa kantamisesta alkoi muovautua meidän tapa olla ja liikkua. En tiedä parempaa ja helpompaa tapaa liikkua lasten kanssa. Kantamisessa parasta on ehdottomasti sen tuoma läheisyys. Minä saan olla lähellä lastani ja lapsi saa olla minun lähelläni. Syli on lasteni turvapaikka, josta saa lohtua. Joten kantaminen on aivan täydellistä meille.

Tällä hetkellä kannan Silmua että Ässää. Kantamisen avulla minun ei ole tarvinnut ostaa sisarusvaunuja Silmun syntyessä vaan olemme pärjänneet yksillä vaunuilla, sillä vauva kulkee kätevästi liinassa mukana tai vauvan matkustaessa vaunuissa olen napannut Ässän liinaan, jos hän ei ole jaksanut kävellä. On ollut hetkiä, kun olen kaivannut sisarusrattaita, mutta nämä hetket ovat olleet harvassa ja erittäin lyhyitä. Ja niiden pienten hetkien takia ei olisi kannattanut ostaa tilaa vieviä sisarusrattaita. Joten olen ainakin tällä hetkellä erittäin tyytyväinen valintaani.

Kuvissa olevat liinat ovat Liinalapsen Vanamo Kide Vesi, joka on valittu 100 esinettä Suomesta näyttelyyn sekä Vanamo Kide Malva. Tuosta Kide Vesi -liinasta on muodostunut meidän lempiliina. Se on juuri meidän värinen, se on konepestävä ja se on pituutensa vuoksi erittäin monipuolinen. 

Koska olen hurahtanut kantamiseen aloin listaamaan 100 syytä kantamiselle. Sain nopeasti kasaan 25 syytä kantaa ja loput 75 syytä toivoisin saavani instagramiin erilaisten kantokuvien avulla 3.9 mennessä muiden kantamisesta innostuneiden avulla. Erilaisten kantamisen syiden listaamiseen  voi osallistua instagramissa #100syytäkantaa jakamalla oman syyn kantamiselle ja linkkaamalla kuvaan @masamutsi -instagramtilin. Kaikkien kantokuvien jakajien kesken arvon vauvan myssyn, joka on Silmulla päässä alla olevassa kuvassa. Myssy on neulottu novitan babywool langasta. Aikaa kuvien jakamiseen on 3.9 asti. Voittaja valitaan 4.9.


 Suomi100-juhalvuoden tuote Vanamon Kide Vesi -kantoliina

Kannan, koska lapseni tarvitsee läheisyyttä
Kannan, koska haluan lapseni olevan lähellä
Kannan, koska lapseni haluaa olla sylissä
Kannan, koska sylistä on turvallista kohdata maailma
Kannan, koska pidämme molemmat läheisyydestä

Kannan, koska rakastan kantamista
Kannan, koska haluan pitää kädet vapaana
Kannan, koska se helpottaa liikkumista
Kannan, koska voin olla koko ajan vuorovaikutuksessa lapseni kanssa
Kannan, koska se lapseni rauhoittumaan

Kannan, koska lapseni haluaa leikkiä heppaa 
Kannan, koska liina on kaunis asuste
Kannan, koska se vapauttaa kädet
Kannan, koska lapseni jalat väsyvät
Kannan, koska voin

Liinalapsi / Vanamo Kide Malva

Kannan, koska se on ergonominen tapa pitää lasta lähellä
Kannan, koska liinassa saa parhaat päiväunet
Kannan, koska syli on turva
Kannan, koska lapseni voi olla sydämeni lähellä
Kannan, koska se luo turvaa

Kannan, koska se kehittää lapsen tasapainoa
Kannan, koska kantaminen stimuloi lapsen aisteja
Kannan, koska kantaessa lapsi on liikkeessä mukana
Kannan, koska kantaessa lapsi on kosketus yhteydessä
Kannan, koska saan pitää näköyhteyden lapseeni

Tässä olivat minun 25 syytä kantaa. Lisää minun syitäni kantamiselle voi tulla kuulemaan 27.8 klo 12-15 Jokelaan Meidän Jokela tapahtumaan. Minut löytää Keski-Uudenmaan bloggaajien standilta Jokelan graffittiseinän läheisyydestä tai sadesään sattuessa Jokelan monitoimitalolta eli monarilta. 

Suomi100 / Meidän Jokela / Yhdessä / Keski-Uudenmaan bloggaajat



Elämän käännekohdassa - muutoksen tuulet puhaltaa


Sukhi

Blogi on ollut yli viikon hiljaa. Sanottavaa olisi ja paljon, mutta aikaa kirjoittaa tai kuvata ei ole ollut. Elämä on heitellyt viime aikoina, eikä perässä ole meinannut pysyä. Viimeisen viikon aikana olen miettinyt - mitä nyt? Mitä minä haluan tulevaisuudessa? Olenko tyytyväinen tai onnellinen elämääni? Entä lapset? Mikä olisi heille parasta? Osaanko tehdä meidän kaikkien edunmukaiset valinnat? Ja entä jos en osaa? 

Viikko sitten havahduin todellisuuteen, että olen taas elämäni yhdessä käännekohdassa. Minun pitää jättää rakas kotini, jossa olen asunut 10 vuotta. Koti, jota on remontoitu ja sisustettu rakkaudella. Paikka, jota olen pitänyt omana turvasatamana. Nyt on tullut päätökseen asuminen tässä kodissa. Tuleeko myös päätökseen asuminen tässä kylässä? Sitä en vielä tiedä, sillä uutta kotia ei ole vielä löytynyt. Mutta todennäköistä on, että joudumme vaihtamaan paikkakuntaa. Mitä paikkakunnan vaihto tulee meille tarkoittamaan? Juuri, kun me kaikki olemme löytäneet täältä ystäviä ja olemme saaneet elämämme sujumaan. Olisiko paikkakunnan vaihdos täysi katastrofi? 

Kodin1 - ruokaryhmä kuudelle

Teinimonsteri täytti 15 vuotta ja käy peruskoulun viimeistä luokkaa. Peruskoulun jälkeen olisi hänen elämässä suuri muutos tulossa, joka vaikuttaa koko perheeseen. Nimittäin lukio? Kylmä fakta on, ettei minun tyttäreni jää tämän kylän lukioon, sillä hän haluaa jotain uutta ja hänelle suunnattua. Hän on suunnitellut pyrkivän Kallion sekä Tampereen ilmaisutaidon lukioon. Hänen parastaan ajatellen meidän on pakko laittaa rakas kotimme myyntiin ja etsiä uusi tilalle. Vaikka meiltä kulkee juna ja sillä aina välillä jopa pääseekin jonnekin, niin meiltä on pitkä matka juna-asemalle. Vajaan kahden tunnin koulumatka yhteensuuntaan ei houkuttele tai motivoi. 

Moni ajattelee, ettei kai nyt sitä muuteta teinin oikkujen mukaan? Ei ja joo. Tuo teinin koulu valinnat ovat yksi syy. Toinen syy on tila. Me tarvitsemme enemmän tilaa. Tässä meidän 110 neliön omakotitalossa tulee nyt neliöt sittenkin vastaan. Ne kompaktiratkaisut joita olemme innoissamme tehneet ovat alkaneet ärsyttää. Pienet yksityiskohdat sekä tilaratkaisut kodissamme on alkanut aiheuttaa hiustenlähtöä (oikeasti se on ollut imetys...). Olen kyllästynyt lyömään varpaani aina kylpyhuoneen oveen, kun laitan pyykkiä kuivumaan. Eteisessä istun aina patterin päälle, kun kumarrun laittamaan Ässälle kenkiä. Olen kyllästynyt varomaan eteisen lipastoa, kun haluan päästä vessaan. Tämä lista on loputon.

Tula free to grow

Viikon ajan olemme keskustelleet sekä riidelleet meidän kodista ja mitä sille teemme. Olemme pohtineet alammeko laajentamaan kotiamme vai laitammeko myyntiin ja etsimme uuden kodin. Lopulta pyysimme kiinteistövälittäjää tulemaan tekemään hinta-arviota talosta sekä tontista, joka tulisi ratkaisemaan mikä kaikki olisi mahdollista. Keskustelimme laajennus mahdollisuuksista, lisäsiipi vai yläkerta. Pohdimme myös, että rakennammeko tontille uuden talon ja halkaisemme tontin kahtia. Lopulta ymmärsimme, että vain yksi ratkaisu on järkevä: meidän koti on myytävä ja etsittävä uusi koti tilalle.

Nyt minuun sattuu. Minusta tuntuu todella pahalle ajatus, että talo joka muuttui ajan saatossa kodiksi on myytävä. Talo, jossa on kaksi lasta saanut alkunsa ja syntynyt. Talo, jossa muutamien lemmikkien matka päättynyt. Talo, joka on rakennettu ilosta, onnesta, naurusta, surusta ja itkusta. Nyt meidän on se hyvästeltävä, pakattava tavarat ja rakennettava koti jonnekin uudelleen.

Ehkä tämä on mahdollisuus? Uusi alku? Vielä se ei sille tunnu, koska suru tuntuu liian musertavalle. Mutta huomaan jo nyt innostuvani, kun katson uusia taloja. Suunnittelen mitä mitäkin laittaisin, mihin sijoittaisin meidän huonekalut ja valokuvat. Mitä tekisimme missäkin huoneessa? Ja miten laittaisimme pihaa? Mutta sitten palaan ajatuksissani tavaroiden pakkaamiseen ja kodin oven sulkemiseen. Ja siihen, miten joku muu astuu ovesta sisään ja alkaa pitää tätä kotina. 

Ehkä joku päivä esittelen teille innoissani uutta kotia. Takaraja löytää uusi koti ensi kesäksi. Sillä haluamme Teinimonsterin voivan aloittaa lukion ilman muutto hässäkkää. Blogissa tulemme siis syksyn aikana tuskailemaan uuden kodin etsintää ja vanhan myyntiä.



Vadelmamoussella suut makiaksi!

Vadelmamousse

Vadelmamousse

Vadelmamousse

Meillä on koko kesän herkkuhammasta kolottanut ja ollaan leivottu ja tehty vaikka minkälaisia herkkuja. Suurin osa herkuista liiankin sokerikuorrutteisia. Todennäköisesti johtuu imetyksestä, tämä kamala sokerin himo, jota en saa aisoihin. Mutta onneksi jotkut herkut eivät ole täysin epäterveellisiä. Tai no, ainakin ovat parempia vaihtoehtoja kuin suurin osa meidän kesän leivonnaisista. Kuten tämä vadelmamousse... ei täysin paha. Ja helposti muunnettavissa maidottomaksi, rasvattomaksi ja sokerittomaksi (onko se sitten synonyymi pahalla? :D ) 

Tein kuitenkin eilen vadelmamoussea meille jälkiruuaksi ja oli taivaallisen hyvää. Tällä kertaa tämä oli täyttä kamaa, eikä kaloreissa ole säästelty. Ehkä se teki tästä taivaallisen hyvää? Tämä herkku on nopea ja helppo valmistaa, joten sopii myös kiireisen arjen hemmotteluhetkiin.

Vadelmamousse


250g pakastevadelmia
3dl kuokermaa
250g mascarbonea
2tl vaniljasokeria
(tuoreita vadelmia koristeluun)

Keitä pakastevadelmat kiehuvan kuumaksi ja jäähdytä jääkaappi kylmäksi. Vatkaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi. Notkista mascarbone ja sekoita joukkoon keitetyt vadelmat. Lopuksi nostele seos kermavaahdon joukkoon. Koristele tuoreilla vadelmilla. Nautitaan kylmänä.


AURINKOISTA VIIKONLOPPUA!





Minne lapset ovat kadonneet puistoista - onko syksy jo koittanut?

Syksy on sapunut

Kai se on pakko myöntää, että syksy on tullut ja kesä on ohi. Kesä, joka ei oikeastaan koskaan tänä vuonna alkanut. Ei ainakaan säiden puolesta. Ei toki saisi valittaa, mutta kunnollisena suomalaisena pitää todeta, että melkein koko kesän satoi ja oli kylmä. Eihän niitä muutamia hellepäiviä lasketa, vai mitä? Vasta tämän viikon on tuntunut kesälle. Aurinko on paistanut ja lämpötila on ollut +22-25 astetta. Ei kovin syksyiselle vaikuta ilmojen puolesta. Ainoastaan puuskainen tuuli ja koivuista varisevat siemenet kertovat karua sanomaa syksyn olevan täällä ja talven lähestyvän.

Syksystä kantelee tänään alkonut koulu. Arkinen ahertaminen alkoi myös meillä. Melkein harmitti Teinimonsterin puolesta, kun hän lähti kouluun ja minä jäin poikien kanssa puistoon aurinkoisessa säässä viettämään kiireetöntä päivää. Syksyn alku näkyi leikkipuistossa. Lapset olivat siirtyneet puistosta päiväkodin pihalle vanhempien palatessa takaisin sorvin ääreen. Vielä eilen puistossa oli lapsia vanhempineen leikkimässä ja pikinikillä, tänään olimme vain minä ja pojat.

Syksy

Minulta on useat ihmiset tiedustelleet: mitä nyt, kun tulee syksy? Miten aion järjestää meidän päivät toimintaa vaativan taaperon ja pienen vauvan kanssa? Mitä me aiomme tehdä? Rehellisesti sanottuna, en tiedä. En tiedä pystynkö vastaamaan yksin kummankin pojan tarpeisiin, niin että päivät olisivat täynnä virikkeitä ja ikätason mukaista ohjelmaa. Varsinkin, kun Ässä alkaa olemaan jo sen ikäinen, että vaatii leikkikaveria. Silmu taas ei viihdy muualla kuin sylissä. Lisäksi Silmu on alkanut vaatimaan viihdytystä ja keskustelua. Pelkkä sylissä olo ei enää riitäkään. Tässä yksi pieni äiti alkaa tuntea itsensä riittämättömäksi kahden pienen pojan kanssa. Eli en todellakaan tiedä mitä teemme syksyllä...

Minulla oli ajatuksena, että Ässä menisi syksyn koittaessa kerhoon kahtena päivänä viikossa. Kerhossa poika saisi ikäistänsä seuraa sekä hieman kehittävää tekemistä ja minä hieman laatuaikaa Silmun kanssa. Minulla ei ollut aavistustakaan, että kerhot voisivat olla täynnä. Pääsimme kyllä varasijalle, mutta ei näytä hyvälle että paikka meille avautuisi.

Olisi meillä Ässälle varattuna osa-aikainen paikka päiväkotiin. Mutta en tunne hyväksi tai oikeaksi ratkaisuksi laittaa Ässää sinne. Meidän päiväkoti on muuttanut uusiin tiloihin kesän aikana ja henkilökunta vaihtunut, jäljellä on vain yksi ennestään tuttu hoitaja. Suurin osa lapsista olisi kuitenkin tuttuja. Lisäksi saimme kuulla, että Ässä saattaa joutua kokonaan toiseen ryhmään, jos jatkaa puolikkaana. Ässän ryhmästä suunnitellaan kokoaikahoidossa olevien ryhmää, jonne ei oteta osa-aikaisia. Joten tulevassa ryhmässä ei olisi edes tuttuja lapsia. Olisiko nämä muutokset liikaa herkälle pojalle? Poika, joka koko kesän ilmoittanut päiväkodin nähdessään ettei halua mennä päiväkotiin. Luultavasti olisi. 

Me siis jatkamme lomailua. Yritän olla murehtimatta miten saan meidän arjen rullaamaan. Jonkinlainen rytmi meidän pitää saada päiviimme, mutta miten, sen aika näyttää. Luultavasti käymme perhekerhoissa, yritän saada meille paikan vauvauintiryhmään ja menemme muskariin. Kyllä me jotain keksimme. 

Arvonta / Super Park

Syksyn ja koulujen alkamisen kunniaksi arvon MäSäMutsin instagramissa kaksi lippua Espoon Super Parkiin. Ylläoleva kuva on arvontakuva. Arvonnan säännöt löytyvät kuvan alta. Arvonta päättyy 21.8 klo21.00. 

Millaisia suunnitelmia teillä on syksyyn?